Olen metsästäjän tytär. Lapsuudenkodissani ruokapöydässä oli lähes viikottain riistaa, talviverkkojen kalaa ja mätileipiä – ruokaa, jonka alkuperän tunsimme ja jonka eteen tehtiin työtä.
Ympäristöasioihin perehdyttyäni innostuin klimataristisesta ruokavaliosta (climatarian diet) ja aloin kysyä yhä useammin: miten meidän pitäisi syödä, jotta planeetta kestää myös lastemme ja heidän lastensa ruokatavat?
Tämä kysymys on myös eduskunnalle juuri annetun Ruokastrategia 2040 ytimessä.
Olemme sen edessä, että ruoantuotannon muutos ei ole enää valinnainen, vaan välttämätön. Ruoan osuus globaaleista päästöistä on huomattava, ja Suomessa jopa kuudesosa kotitalouksien ilmastovaikutuksista syntyy ruoasta. Ilmastonmuutos ja luontokato heikentävät maatalouden toimintaedellytyksiä jo nyt eri puolilla maailmaa, minkä näin omin silmin, kun vierailimme suuren valiokunnan kanssa Kyproksella lokakuussa. Edellisen kerran oli satanut huhtikuussa (!) ja maa oli rutikuiva.
Meidän on reagoitava, ja meidän on tehtävä se ennakoivasti.
Suomalainen ruoka on puhdasta, turvallista ja läpinäkyvää. Olen päässyt maa- ja metsätalousvaliokunnan matkassa vierailemaan mm. romanialaisilla eläintiloilla ja on selvää, että Suomessa standardit ovat EU:nkin tasolla korkeat. Meillä on lisäksi vahvaa tutkimusta, osaamista ja ennen kaikkea kansa, joka on ennakkoluulottomasti valmis kokeilemaan ja ottamaan ruokavalioonsa uusia ratkaisuja. Tämän päälle voidaan rakentaa ruokajärjestelmä, joka on sekä taloudellisesti vahva että ekologisesti kestävä.
Olen tällä kaudella toiminut aktiivisesti eduskunnan kasvisruokaverkoston jäsenenä. Kasviproteiinien ja valkuaiskasvien kehittämisessä Suomella on poikkeuksellisen suuri potentiaali. Kaura, härkäpapu, uudet fermentointi- ja bioteknologiaratkaisut eivät ole vain ympäristötekoja, vaan myös taloudellisesti huikeita mahdollisuuksia.
Kestävä ruokajärjestelmä ei nojaa yhteen totuuteen. Se on kokonaisuus, jossa yhdistyvät kotimainen kasviproteiini, luonnonlaidunliha, riista, kestävästi pyydetty kala ja ruokahävikin vähentäminen. Ruokapolitiikkaa tulee tarkastella käytännöllisesti, kokonaisuuden kautta ja tulevat sukupolvet huomioiden. Kansalliset ravitsemussuositukset luovat työlle raamit.
Kuulemma antropologit aloittavat uuteen kulttuuriin tutustumisen ruoasta, kertoohan ruoka paljon tavoistamme, perinteistämme ja pyhistämme. On ymmärrettävää, että ruokakulttuurin muutos saadaan aikaan ennemmin positiivisesti kannustamalla kuin syyllistämällä tai pakottamalla. Osalla muutos on nopea ja kokonaisvaltainen, osa tarvitsee aikaa sopeutua ja sisäistää uusia tapoja. Sillä aito muutos syntyy arjessa ja sen ymmärtämisestä, että valinnoillamme on merkitystä.
Muutos täytyy olla mahdollisimman helppo tehdä. Siksi tarvitsemme:
– selkeät ympäristömerkinnät pakkauksiin
– julkisiin ruokapalveluihin tavoitteet kasviproteiinien käytöstä
– tutkimus- ja innovaatiotukea valkuaiskasveille ja uusiin ruokaratkaisuihin
– maatalouspolitiikkaa, joka palkitsee kestävästä tuotannosta
– ruokakasvatusta, joka alkaa varhaiskasvatuksesta
Ruokapolitiikkaa tulee tarkastella käytännöllisesti, kokonaisuuden kautta ja tulevat sukupolvet huomioiden. Muutos ei synny vaatimalla täydellisyyttä, vaan tarjoamalla mahdollisuuksia. ”On ihan ok olla lepsu vegaani”, kirjoitin kolumnissa jo vuonna 2019. Sillä kun tarpeeksi moni valitsee kotimaisen vaihtoehdon, vähentää hävikkiä tai vaihtaa osan eläinperäisestä kasvipohjaiseen, vaikutus kertautuu koko ruokajärjestelmässä.
Ruokastrategia 2040 on lupaus Suomesta, joka rakentaa tulevaisuuden ruoan vastuullisesti, taloudellisesti ja viisaasti. Pääsin osaksi strategian laatimista eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsenenä. Sen tärkein viesti on:
Muutos on välttämätön – mutta se on myös aidosti mahdollinen.