Eduskunta jäi istuntotauolle synkissä tunnelmissa. Rajalaki hyväksyttiin, minunkin äänelläni.
Harvoin eduskunnassa asiat ovat aidosti näin riippuvaisia yksittäisistä äänistä ja koitan nyt avata omaa ratkaisuani. Välineellistetty maahantulo, ”aseistettu massamuutto”, horjuttaa kaikkea, mihin uskomme ja minkä nimeen vannomme – koko sääntöpohjaista maailmanjärjestystä ja läntisen demokratian arvopohjaa. Perusteet lain vastustamiselle ovat vahvat ja painavat. Perusteet puolustamiselle vakavat.
Yksikään puolue ei kiellä, etteikö Venäjä harjoittaisi hybridivaikuttamista, kaikki toivovat keinoja sen torjumiseen. En lähde kiistämään, etteikö hybridivaikuttaminen tosiaan voisi vahingoittaa meitä, miksipä Venäjä sitä muuten harjoittaisi. En lähde kieltämään yhtään argumenttia, joka lakia vastaan on esitetty. Toisaalta tilanne, jossa itäraja on ollut kokonaan suljettuna jo seitsemän kuukautta ei niin ikään ole ongelmaton ihmisoikeuksien näkökulmasta.
Kuluvina viikkoina olen palannut monet kerrat niihin aikoihin, kun olin töissä turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksessa. Muistan elävästi yhden työpäivän, kun koin niin raastavaa voimattomuuden tunnetta ihmiskohtaloiden edessä, että menin kotiin tiekirkon kautta. Pitkin kevättä olen ollut vakuuttunut, että elämänpolkuni on kaikkien mutkien kautta johtanut eduskuntaan ja tehtäväni kaataa tämä laki.
Muistan yhteiskunnallisen ilmapiirin joulun alla, kun muutama pyöräilijä oli Suomen rajalla. Vaikka en itse kokenut asiaa samoin, en halua väheksyä monen kokemaa turvattomuutta silloin. Samalla ymmärrän, että moni kokee myös nyt epätoivoa, valtavaa pettymystä, vihaa ja surua Suomen tilanteesta ja suunnasta. Olen tuntenut kaikki samat tunteet itsekin kuluvien viikkojen aikana. Laki on vuoden voimassa. Ajallisesti ja alueellisesti rajattu ja korkean kynnyksen takana. Voi olla ettei sitä oteta käyttöön. Voi olla, että Suomen tilanne on todennettavissa olevan tiedustelutiedon vuoksi poikkeuksellinen, jos meitä myöhemmin arvioitaisiin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa. Oikeuskäytäntö hybridivaikuttamisen osalta on vasta muotoutumassa.
Avoimia kysymyksiä on paljon ja epävarmuutta tulevasta sitäkin enemmän.
On olemassa jokin suurempi arvo, jota en osaa vielä nimetä, mutta jonka tunsin väkevänä reilu vuosi sitten noustessani kansanedustajaksi, valtiopäivien avajaisissa, kun kuulin ensimmäistä kertaa Finlandia-hymnin kansanedustajana. En halua typistää sitä isänmaallisuudeksi tai kansakunnan eduksi. Ja aivan samoin perustein joku muu on voinut päätyä päinvastaiseen ratkaisuun.
Paremman puutteessa kutsun sitä rakkaudeksi Suomea kohtaan.