Synnyin lokakuisena perjantaina vuonna 1984. Ensimmäinen kotini oli Otaniemen teekkarikylässä, ja isäni lisäksi kolme sisarustani ovat diplomi-insinöörejä. Olenkin vitsaillut, että perheen punaisena lampaana olen harjoitellut poliittista debattia koko ikäni. Viisilapsisen perheen kasvattina olen oppinut pitämään puoliani, mutta toisaalta kuuntelemaan erilaisia näkökantoja ja avartamaan näkemyksiäni.
Sen verran teekkarikylän verenperintöä kulkee myös minussa, että hahmotan maailmaa ja ilmiöitä lukuina: tykkään prosenteista ja keskiarvoista (tai vielä enemmän mediaanista) ja ymmärrän, että numerot asettavat raamit myös politiikalle. Jos rahaa riittäisi kaikkeen ja kaikille, ei politikkaa samalla tavalla tarvittaisi.
Olen kasvanut kuplassa, espoolaisessa idyllissä. Lapsuuden unelma-ammattini oli elokuvapiirtäjä tai baletin lavastaja. Sain kipinän vaikuttamiseen jo alakouluikäisenä, kun isoisäni, jota karjalaisittain kutsuimme äijäksi, vei minut ensimmäisen kerran eduskuntaan. Äijä toimi itse kansanedustajana peräti 21 vuotta.
Elämässä on muutamia kokemuksia, jotka muuttavat elämänpolkua pysyvästi. Yläasteikäisenä tehty matka Afrikkaan jätti pysyvän tunteen etuoikeutetusta asemasta sekä siitä, että haluan tehdä maailmasta paremman paikan. Ensimmäinen työpaikkani lukioikäisenä oli surullisen kuuluisa Videofirma Makuuni viiden euron tuntipalkalla ja surkeilla työehdoilla. Työ itsessään oli ihanaa, mutta teki minusta väsymättömän työntekijöiden oikeuksien puolestapuhujan.
Lukion jälkeen suoritin sosionomin (AMK) tutkinnon, jonka suuntasin kehitysyhteistyöhön ja lastensuojeluun. Ajoin kuorma-autokortin, jotta voisin joku päivä ajaa riisirekkaa pakolaisleireille. Eräänä nuoruuden kesänä kortti tuli käyttöön, kun kuljetin vapaaehtoisia pikkubussilla Virginiasta New Orleansiin, jossa kunnostimme Katrina-myrskyn jäljiltä tuhoutuneita koteja. Opintojen ohella työskentelin iltaisin lastenkodissa ja viikonloppuisin myin kodintekstiilejä Helsingin Stockalla. Yritin päässäni sovittaa yhteen maailman kirjoa.
Parikymppisenä palasin Afrikkaan tekemään slummisosiaalityötä ja katulapsityötä Keniassa. Opinnäytetyöni tein suomalaiselle projektille, jossa tuettiin aidsin vuoksi orpoutuneita lapsia ja heidän sijaisperheitään Keniassa. Eräänä toukokuisena lauantaina olin laulamassa ystäväni häissä ja kohtasin elämäni miehen. Perustimme kodin.
Päätin jatkaa opintoja, jotta pääsisin vaikuttamaan rakenteellisella tasolla yhteiskunnan ongelmiin. Opiskeluaikana saimme kaksi tytärtä. Valmistuin valtiotieteiden maisteriksi (pääaineena sosiaalityö) Helsingin yliopistosta vuonna 2015. Sivuaineiksi valitsin sosiaalipolitiikan ja valtio-opin. Aktivointipolitiikkaa ja työttömyyttä käsittelevän graduni viimeistelin odottaessani kolmatta lasta.
Olen perinyt äidiltäni sisukkuuden ja yrittäjäisältäni tietynlaisen periksiantamattomuuden ja yrittäjämäisen asenteen työntekoon. Ollessani äitiyslomalla perustin itsekin toiminimen ja kirjoitin mm. Kemikaalicocktail-nimiseen blogiin kestävään elämäntapaan liittyen. Vuonna 2018 olin mukana perustamassa kestävää elämäntapaa edistävää yhdistystä, Zero Waste Finland ry:tä.
Lähdin mukaan politiikkaan Sipilän hallituksen aikana, koska näin hyvinvointivaltiota ajettavan alas ja halusin olla mukana ajamassa muutosta. Vuonna 2018 moni ihmetteli kaltaiseni ilmastoaktiivin ummehtunutta puoluevalintaa. Minä olin muutamaa vuotta aiemmin kuullut erästä nuorta naista ja uskoin puolueen uuteen sukupolveen ja vankkumattomaan arvopohjaan. Vuonna 2019 sain kunnian olla SDP:n puoluekokouksessa valitsemassa hänet puolueemme puheenjohtajaksi.
Olin löytänyt poliittisen kotini – kutsumukseni.
”Kutsumuksesi on siellä, missä intohimosi kohtaa maailman tarpeet.” ~ Aristoteles