Julkisessa velkajarrukeskustelussa talouspolitiikka tuntuu etäiseltä. Numeroilta, tilastoilta ja käsitteiltä, joilla ei näytä olevan tekemistä tavallisen elämän kanssa. Mutta ihmisten arjessa talouspolitiikka tuntuu liiankin konkreettisesti: jääkaapilla, laskupinon äärellä ja yöllisinä huoliajatuksina. Se tuntuu ahdistuksena, kun ei ole moneen viikkoon tai kuukauteen uskaltanut käydä postilaatikolla, joka täyttyy maksamattomista laskuista. Se tuntuu häpeänä, kun teini-ikäinen ei rahanpuutteen vuoksi voi lähteä kavereiden kanssa elokuviin.
Myöskään työttömyys ei ole abstrakti ilmiö. Se on yhä useammalle omakohtainen kokemus, puolison todellisuus tai naapurin hiljaisuus rappukäytävässä. Kun työ loppuu, loppuu usein myös turvallisuuden tunne ja pahimmillaan usko itseen. Ja samaan aikaan yhteiskunnan tarjoama turva on ohuempi kuin pitkään aikaan.
Kun työttömäksi jäänyt näkee pankkitilillään etuusleikkaukset, ei kyse ole “kannusteista”. Kyse on pelosta: voinko maksaa vuokran, riittääkö ruoka, mitä sanon lapsille, kun rahat loppukuusta taas loppuvat? Työpaikkoja ei synny käskemällä ihmisiä pinnistelemään enemmän, jos talous ympärillä hyytyy ja kansalaiset ymmärrettävästi säästävät pahan päivän varalle.
Hallitus sanoo, että leikkaukset ovat välttämättömiä ja ettei vaihtoehtoja ole. Mutta on eri asia puhua välttämättömyydestä kuin elää sen kanssa ja tuntea ahdinko iholla. Ei mikään ihme, että kansa kokee päättäjien erkaantuneen arjen todellisuudesta.
Yksi kipeimmistä seurauksista näkyy lapsiperheissä. Perheiden köyhyys ei synny holtittomuudesta tai välinpitämättömyydestä. Se syntyy siitä, että tulot eivät enää riitä elämiseen samaan aikaan, kun tuet pienenevät ja arki kallistuu. Työpaikkakaan ei ole autuaaksi tekevä, sillä perheiden köyhyyden ominaispiirre on, että perheen aikuinen on jo töissä, mutta tulot eivät silti riitä.
Lapsen näkökulmasta köyhyys on hiljaista. Se on harrastuksesta luopumista, lomia ja viikonloppuja jotka ovat aina samanlaisia. Tunnetta siitä, ettei kehtaa pyytää tai halua olla vaivaksi. Se on vanhemman väsymystä ja huolta, jota ei pysty täysin piilottamaan.
Tutkitusti etenkin lapsuudessa koettu köyhyys jättää jäljen pitkälle aikuisuuteen. Köyhyydellä on myös taloudellisia vaikutuksia: Itlan tutkimuksesta kävi ilmi, että kunnissa, joissa on enemmän toimeentulotukea saavia perheitä, on myös enemmän lapsia sijoitettuna kodin ulkopuolelle. Tämä yhteys on vahvistunut edellisinä vuosikymmeninä.
Perheiden köyhyyden lisääminen on tämän hallituksen kalleimpia ja kamalimpia virheitä.